Syntymäpäivä

Yksi meistä täytti aiemmin tässä kuussa 15 vuotta. Merkkipäivä osui lauantaihin, ja se tarjosi meille hyvän syyn lähteä Etelä-Afrikan puolelle Nelspruitiin hakemaan lahjaksi tarkoitettuja ratsastusjalkineita. Olin jo aiemmin varmistanut, että sopivaa kokoa oli saatavilla.

Nelspruit on pieni kaupunki noin 200 km:n päässä Maputosta. Sitä ei parhaalla tahdollakaan voi kehua kauniiksi tai pittoreskiksi, mutta kaupungin mielenkiinto piileekin muissa asioissa. Siellä on kunnollisia kauppakeskuksia (jopa kaksi), kohtuuhintaisia majoitusliikkeitä ja se on passelin matkan päässä paitsi Maputosta, myös Krugerin villieläinpuiston eteläkärjestä ja Blyde River -kanjonin maisemareitiltä.

Monet Maputon asukit käyvät siellä noutamassa kaupoista tavaroita, joita Maputosta ei oikein saa, kuten esimerkiksi kohtuuhintaisia huonekaluja, tiettyjä ruokia ja lääkkeitä, kirjoja, tekniikkaa ja harrastusvälineitä, vaikkapa niitä ratsastusnilkkureita.

Rajamuodollisuudet vievät joskus enemmän, joskus vähemmän aikaa, mutta jos kaikki menee hyvin, matka Maputosta Nelspruitiin vie nelisen tuntia (minusta se vie aina vähän enemmän aikaa kuin luulisi).

Aamuvirkut lähtevät kuudelta ja ovat perillä aikaisin, mutta meille aikaiset lähdöt vapaapäivinä aiheuttavat aina pieniä allergiaoireita - alkaahan koulu joka päivä 7.30, joten etenkin koululaiset saavat aikaisista herätyksistä osansa. Krugerin safariajoilla aikaisia lähtöjä ei voi välttää, mutta mahdollisuus nähdä villieläimiä omassa ympäristössään on tehokas kannustin unisimmallekin.

Tässä muutamia tuokiokuvia synttärilahjamatkalta. All Tacked Up -hevostarvikeliikkeen vieressä on viehättävä Farmers´ Stall -liike, jonka yhteydessä on taimitarha/kahvila. Jos asuisin Nelspruitissa, olisin varmasti puutarhaliikkeen asiakas, mutta auto on yleensä niin täynnä kaikkea muutakin, että kukat ja taimet ovat toistaiseksi jääneet hankkimatta. Tauko suloisessa kahvilassa riittää. Sen nurkassa kiekui tomera kukko, ja puutarhassa väijyi muitakin vihaisia lintuja.

Kukko kiekui tunkiolla.

Angry Bird vaani Nelspruitin Farmers´ Marketin pihalla!

Söimme lounasta toisessa Nelspruitin kahdesta isosta ostoskeskuksesta, Riverside Mallissa. Syntymäpäiväsankari valitsi lounaakseen meren eläviä. Rapuja saa toki Maputostakin, mutta täällä annos oli isompi. Hintataso on Etelä-Afrikassa selvästi edullisempi kuin Mosambikissa, mikä omalta osaltaan selittää Nelspruit-irtiottojen suosiota. Lounaan jälkeen kävimme elokuvissa Riverside Mallin elokuvateatterissa.

Ostoskeskuksessa törmää usein Maputon tuttuihin. Tällä kertaa törmäsin elokuvateatterin aulassa kielikouluni johtajaan! Koska en ole vähään aikaan käynyt portugalintunneilla, minulla oli vähän selittelemistä, tietysti portugaliksi. Selvisin yllättävästä pistokokeesta melko hyvin, ehkä siksikin, että onnistuin liukenemaan paikalta melko pikaisesti.

Syntymäpäiväsankarin ravut.

Pikkuveli treenasi puikoillasyöntiotetta sushia varten.

Viikonloppuun (meillä oli mahdollisuus lähteä ajamaan jo torstaina iltapäivällä ja palata sunnuntaina) kuului myös käynti Krugerissa sunnuntaiaamuna juuri ennen paluuta Maputoon. Nyt olimme niin onnekkaita, että näimme gepardiäidin poikasineen. Upea eläin ei tietenkään ollut kovin lähellä tietä - kissaeläimet ovat mielellään rauhassa - toisin kuin tämä norsuäiti. Gepardi vaati kiikarit, jotka ovat välttämätön varuste Krugerin kävijälle. Niissä ei kannata pihistellä.

Norsuvauva lepuutti takajalkaansa Krugerissa.

Ylipäänsä matkailuun Afrikassa kannattaa varata aikaa. Etäisyydet ja matkustusajat yllättävät pituudellaan, ja pimeänä aikana ei kannata ajaa. Toki niinkin voi joutua tekemään, mutta yleisesti ottaen aikataulut on hyvä suunnitella niin, että perille saapuu suunnilleen iltakuuteen mennessä.

Afrikan tiet eivät ole kovin turvallisia pimeällä. En tarkoita pelkästään rikollisuutta, tarkoitan myös sitä, että teissä voi esimerkiksi olla isoja kuoppia, joita on pimeässä vaikea väistää. Tiellä tai sen reunalla käveleviä ihmisiäkään ei erota pilkkopimeässä tai hämärässä lainkaan. Kanssa-autoilijoiden ajotavat voivat nekin olla aika hurjia. Afrikassa ajetaan paljon ja monilla on kiire päästä paikasta A paikkaan B...

Vakiomajapaikkamme Nelspruitissa on Chez Vincent -majatalo, mutta nyt halusimme näyttää mukanaolevalle ranskalaisvahvistukselle uuden löytömme, Seringa Bed&Breakfast -lodgen White River -alueella hiukan Nelspruitin ulkopuolella.

Lyhyen ajomatkan päässä Seringasta on Casterbridge Lifestyle Centre -niminen ostoskeskus, joka saattaa olla sievin koskaan näkemäni shoppailukeskittymä. Siellä on vain pieniä kauppoja, lähinnä antiikkia ja sisustustavaraa. Kahvilasta saa paikallista Sabie Valleyn kahvia, jota ostin kotiin monta pussillista.

Nuorempaa matkaseuraa kiinnosti suklaakaupan sula suklaa enemmän kuin kahvi.

Toinen Seringan omistajista on ruotsalainen Cecilia. En kuitenkaan saanut Seringasta vinkkiä Maputon pohjoismaalaisilta, vaan australialaiselta ystävättäreltäni Ellieltä.

Viehättävämpää terassia kuin Seringa Lodgessa saa hakea.

Seringassa saa illallisen, jos sen on etukäteen varannut. Illallinen tarjoillaan terassilla samaan aikaan kaikille, ja se myös on sama kaikille, elleivät ruokavaliorajoitteet ehdottomasti muuta vaadi. Nyt tarjolla oli vihanneskeittoa, pihvit ja amarula-liköörillä maustettua paahtovanukasta.

Tämä on pienissä majataloissa aika yleinen käytäntö. Ne toimivat self-catering -periaatteella eli on joko tuotava omat ruuat, jos huoneessa on keittiönurkkaus (tai syötävä muualla) tai tilattava etukäteen lodgen ateria. Kun etäisyydet ovat mitä ovat eikä kauppoja ole joka nurkalla, käytäntö on ymmärrettävä.

Harva pieni majoitusliike pystyisi pyörittämään ravintolaa, joka taipuisi kaikkien asiakkaiden vaatimuksiin joka hetki. Ja monet Krugerin ympäristön hotelleista ovat Seringan kaltaisia guest house -tyyppisiä majapaikkoja, joissa ei ole kovin montaa huonetta.

Oma kokemukseni on, että illallinen kannattaa ottaa, jos sellainen on tarjolla. Se säästää paljon vaivaa eikä lodgesta tarvitse enää lähteä ajamaan matkojen päähän etsimään ruokapaikkaa tai kauppaa. Kaikissa B&B -lodgeissa tätä illallispalvelua ei ole.

Nelspruitin Chez Vincentin valtti on hyvä illallisravintola, jonka taso on luvattu säilyttää omistajanvaihdoksesta huolimatta - itse Vincent on ymmärtääkseni palannut Eurooppaan. Juuri mahdollisuus aterioida tasokkaasti majapaikassa toi Chez Vincentiin käsittääkseni paljon asiakkaita, sillä Nelspruitin muu ravintolatarjonta on aika ketju- ja pikaruokapainotteista.

Tämä on Seringan mökki neljälle hengelle.

Kotiin Maputoon päästiin tällä kertaa ajoissa - siihen vaikutti se, että safariajon jälkeen lounasta ei oikeastaan löytynyt mistään, eli lähdimme vatsat kurnien huristelemaan ja ostimme matkan varrella huoltoasemalta voileipiä. (Afrikassa, tai ainakin Mosambikin lähialueilla, matkailua helpottaa paljon se, ettei heittäydy kovin krantuksi ruuan tai ruokavalionsa suhteen. Hyvää ruokaa on tarjolla, mutta ei välttämättä ihan joka nurkan takana joka hetki.)

Löytyi Maputostakin mieluinen lahja, kaunis puinen säilytysrasia pelikorteille.

Heihei, Etelä-Afrikka, raja ylitetty ja Mosambik on edessä taas!

Terkuin Lotta

Kuurojen koulussa

Terveisiä Maputon, ja mahdollisesti koko Mosambikin, ainoasta kuurojen koulusta! Sinne pääsevät lapset ovat todella onnekkaita, sillä he saavat erityistarpeisiinsa soveltuvaa opetusta - ja ylipäänsä opetusta.

Omasta käynnistäni saan kiittää Maputon amerikkalaista koulua, jonka yhteistyökohteisiin tämäkin laitos kuuluu. Koordinaattori Celma da Costa oli edellispäivänä lähettänyt minulle viestin, että School for the Deaf -ryhmässä oli tilaa vapaaehtoisille.

Unelmointi on sallittua!

Viime perjantaina paikalla oli vain kourallinen koululaisia. Mosambikilaista opetussuunnitelmaa noudattavissa kouluissa on joulun alla koeviikko, sillä lukuvuosi vaihtuu samaan aikaan kuin vuosi. Ainakin näiden koululaisten loppukokeet pidettiin jossain muualla - missä ja miksi, se ei ihan selvinnyt minulle. 

Mutta ne, jotka olivat paikalla, pääsivät piirtämään, potkimaan palloa ja syömään aamupäivän päätteeksi.

Koulu sijaitsee Avenida Salvador Allendella.

Kuten yleensä, AISM-oppilaat (American International School of Mozambique) toivat kaiken tarvittavan mukanaan - pallot, piirustustarvikkeet, ruuat, astiat ja maalaustarvikkeet.

Ryhmän vastuulla on koulun ulkomuurin maalaus, jota tehdään vähitellen. Se näyttikin lähtiessämme paremmalta kuin tullessamme. Työnjako oli perinteinen. Tytöt valtasivat keittiön ja kantoivat pöydän ulos piirustustarvikkeita varten (tuoleja ei ollut, mutta sujuu piirtäminen seistenkin), pojat heittelivät palloa oppilaiden (ja opettajien!) kanssa ja maalasivat.

AISM-pojat valmistelemassa maalausta.

Sain kurkistaa myös oman poikani kouluarkeen!

Ruokatuomisten pitää olla sellaisia, että niistä on helppoa valmistaa syötävää isolle joukolle vaatimattomissa oloissa. Pieni keittiö oli koruton, mutta puhdas ja siisti, kuten täällä yleensäkin; vähistä tavaroista pidetään huolta. Ruokailutilan lamppu oli palanut, joten tarjolla oli tunnelmavalaistusta - ja vastuuoppilas totesi, että seuraavaa käyntiä varten pitää tilata lamppuja.

AISM-tytöillä oli tilanne hallussa: he kaivoivat tottuneesti kasseistaan Dr. Oetkerin hyytelöjauhepakkauksia, tiivistemaitoa, vettä, voileipäkeksejä ja kertakäyttöastioita.

Hyytelö valmistettiin siniseen vatiin ja lusikoitiin myöhemmin pieniin kuppeihin.

Lukutaidottomuus on Mosambikin kuurojen keskuudessa erittäin yleistä, ja harva saa oppia viittomakieltä, vaikka sen virallinen asema tunnustettiinkin 2005. Täällä opiskelevat lapset saavat paitsi lukutaidon, myös toisen tärkeän asian: ryhmän, samassa tilanteessa olevia ystäviä, joiden kanssa käyttää viittomia.

Tältä näyttävät kännykkäkuvat! Elekielellä pärjää pitkälle.

Monilla ei ole perheenjäsentensäkään kanssa yhteistä kieltä, mutta tässä koulussa myös vanhemmille järjestetään viittomien opetusta. Tapaamani opettajat vaikuttivat osaavilta ja mukavilta. Oli kiva nähdä, miten luonteva ja ystävällinen kontakti Gloria-nimisellä opettajalla, joka esitteli minulle koulua, oli suojatteihinsa.

Koulu päättyy yläkoulun alkuun eli seitsemänteen luokkaan.

Gloria-opettaja keskustelee oppilaidensa kanssa.

Valtaosa Mosambikin kuuroista ei koskaan pääse edes peruskoulutuksen piiriin. Taikauskoisissa, rutiköyhissä perheissä kuuron lapsen syntymää voidaan pitää kirouksena, esimerkiksi rangaistuksena aikaisemmista synneistä.

Ryhmäkuvassa. Kiitos tästä päivästä, ensi vuonna tavataan!

Ennen lähtöäni Gloria halusi vielä esitellä minulle amerikkalaisen koulun tuella rakennetun käsityöverstaan.

Se on tärkeä, sillä näiden nuorten halutaan oppivan hyvät käden taidot. Teoreettinen koulutus todennäköisesti jää tähän. Työllistyminen ei tule olemaan helppoa, mutta konkreettinen osaaminen auttaa. Verstaan työkalut ovat paikallisten rakennusfirmojen lahjoittamia.

Verstas valmistaa tulevaisuuteen.

Jokainen tällainen toivoa luova tarina on Mosambikissa ilon aihe. Haasteita riittää, ja ne ovat usein suunnattomia. Mutta paljon tehdään myös oikein.

Terkuin Lotta

Tuntihotellin kynnyksellä ja muita kuvia Maputosta

Että voi bordellissa olla hieno sisäänkäynti! Tämän, ja monta muutakin yksityiskohtaa, voi nähdä sunnuntaikävelyllä Maputossa.

Seinämaalaukset houkuttelevat sisään.

Värikäs ja eläväinen Maputo on yksityiskohtien kaupunki. Saksan entinen suurlähettiläs Philipp Schauer julkaisi tänä vuonna työn ohessa koostamansa Maputo - Architectural and Tourist Guide -oppaan.

Arkkitehtonisesti ja historiallisesti kiinnostavista kortteleista saa lyhyelläkin kävelyllä paljon irti etenkin, jos on valmistautunut. Schauer on jakanut kirjansa valmiisiin kävelykierroksiin, joiden kautta kaupunkia on helpompi hahmottaa.

Kuten olen tainnut aiemminkin kirjoittaa, Maputo on myös vastakohtien kaupunki. Alla Mosambikin pankin rakennus (mitä köyhempi maa, sitä komeampi pankki?), joka edustaa niinsanottua trooppista modernismia - ja vastapäinen kulmaus.

Kaksi eri kaupunkia, kuvakulmasta riippuen.

Köyhän maan komea pankkirakennus

Me kävelimme pienen pätkän Baixassa eli downtownissa, alakaupungilla; portugalin em baixo tarkoittaa "alhaalla". Schauer on antanut Baixa-kävelylleen nimen "Where it all began", siellä, missä kaikki alkoi.

Ja rauniot sitä vastapätä...

Sunnuntaina Maputossa on tilaa kävellä - ja myös innokkaita, hiukan epätoivoisia katukauppiaita. Mutta heihin on opittava suhtautumaan kärsivällisesti. (Myönnän, ettei se aina ole helppoa, mutta eipä ole helppoa kauppiaillakaan.)

Sataman tuntumassa sijaitseva piskuinen Rua do Bagamoyo esiintyy myös edesmenneen Henning Mankellin kirjassa Likainen enkeli. Livahdin hotellin ala-aulaan, kun näin avoimesta oviaukosta rappukäytävän värikkäät muraalit.

Vastaanotto oli häveliäästi piilossa portaiden takana.

Seinämaalauksiin törmää Maputossa usein, mutta tässä ne yllättivät minut. Kai aulan on tarkoituskin olla kutsuva eikä luotaantyöntävä, vaikka mielikuvissa sen olettaisi olevan jotenkin pimeä ja surkea.

Huoneen hinta oli 250 meticalia tunnilta. (1000 meticalia on tällä hetkellä noin 13 euroa.)

Seuraavan hotellin oviaukosta pilkottivat samantapaiset maalaukset. En mennyt sisään, sillä kynnyksellä keinahteli valkomekkoinen päivystäjä huimilla koroillaan.

Bagamoyo-kadulla on monta muutakin mielenkiintoista taloa, muun muassa kuvataidekoulu. Katuhan oli alkujaan ihan tavallinen asuinkatu - hämärän maineensa se sai vasta vuosien varrella.

Kuvataidekoulu Bagamoyo-kadulla.

Tarkkasilmäinen ystävätär huomasi Rua do Catemben ja Rua do Bagamoyon risteyksessä kauniin punaisen postilaatikon, muistomerkin menneiltä ajoilta.

Presidenttivainaa tervehtii postilaatikosta.

Eihän Maputossa ole postilaatikkoja! En tiedä, milloin tämä on viimeksi palvellut. Sen sisäpinnalta tuijotti entinen presidentti Samora Machel.

Rua Consiglieri Pedrosolla 1920-luvulla rakennettu Casa Cantoja heijastuu vastapäisen talon fasadista.

Peilikuva kadulla.

Maputon asemasta olen kirjoittanut ennenkin. Puolisen vuotta sitten sen edustalla oli vielä työmaa. Nyt kulkijaa työmaa-aitojen sijaan upeat istutukset.

Uudet kukkaistutukset aseman edustalla.

Hiljainen asemarakennus on erikoisessa ristiriidassa rosoisen ja vilkkaan asema-aukion kanssa. Kävin vähän aikaa sitten juna-aseman rautatiemuseossa, mutta siellä tuli erikoinen olo: se oli kuin museo museossa.

Esillä oli kaunis vanha höyryjuna, joka oli paljon paremmassa kunnossa kuin asemalla odottavat palvelevat junat! Museo on varmasti aseman ylpeys, mutta minusta mielenkiintoisempaa oli kaikki se, mikä oli museon ulkopuolella.

Museossa oli hieno höyryjuna...

ja tässä Nokia-junavanhus valmiina lähtöön muutaman tunnin kuluttua.

Asema-aukio kannattaa ylittää rivakasti, mutta valppaana, sillä pysäkeille kiitävät chapat ja muut bussit eivät pahemmin väistele jalankulkijoita. Chapat ajavat holtittomasti. Kuskit saavat maksun kyytien lukumäärän mukaan.

Päätimme kierroksen vanhan teatteri Scalan kahvilaan. Nämä Maputon siirtomaa-ajan nuhjuiset teatterit ovat vallan viehättäviä. Ne tuovat mieleeni lapsuuteni Helsingin elokuvasalit. Tällaisiksi nekin olisivat muuttuneet, jos ne olisivat jääneet vaille huolenpitoa.

Scalassa on joulukuun alussa konsertti, johon olen tänään menossa hankkimaan lippuja.

Scala-teatterin parvekkeella oli kiva istua kahvilla.

Siirtomaa-aikana näissä teattereissa oli erilliset katsomot mustille ja valkoisille, ja myös erilliset lipunmyynnit.

Scalan katsomo, johon kurkistimme, muistutti minua illasta vuosi sitten, kun menin entiseen Ciné Africa -elokuvateatteriin konserttiin. Olenkohan jo kertonut siitä? Hauska kokemus kestää toisen kertomisen. Art deco -teatterin sali oli pölyisen kaunis, menneiden aikojen muistomerkki sekin punaisen postilaatikon tapaan.

Saatoin melkein kuulla siirtomaa-ajan naisten korkojen kopinan ja haistaa sen ajan hyväosaisten hajuvesipilvet.

Meitä oli viisi, ja kun etenimme penkkirivillä, huutelin jonon ensimmäiselle, ettei istuutuisi vielä: "Tässä on istuimet, mutta ei selkänojia, voitteko vielä mennä pari tuolia edemmäs?"

"Mutta kun täällä on pelkät selkänojat eikä istuimia", kuului vastaus.

Terkuin Lotta

Tähtiä valokuvanäyttelyssä

Sähköpostia Stewart Sukumalle

Kävin pari viikkoa sitten valokuvanäyttelyn avajaisissa Centro Cultural Brasil-Moҫambiquessa, Brasilian kulttuurikeskuksessa. Siellä vilahti myös elämäntapavalmentaja Stewart Sukuma. Vai olisiko hän sittenkin muusikko... Hänestä lisää kohta.

Näyttelyn aiheena olivat valokuvaaja Kok Namin Mosambikin entisestä presidentistä Samora Machelista ottamat kuvat, ja pääpuhujana hänen leskensä, Mosambikin varmasti tunnetuin nainen Graҫa Machel.

Entisen presidentin tapaturmaisesta kuolemasta tuli tänä syksynä kuluneeksi 30 vuotta, ja häntä on muistettu laajasti. Jotain hänen maineestaan sekin, että 21-vuotias autonkuljettaja kuuntelee autoradiosta päivittäin Samora Machelin puheita. (Alan itse jo hiukkasen kyllästyä niihin, ja aina välillä ehdotankin, että vaihdetaanko kanavaa.)

Graҫa Machel ehti olla naimisissa myös Nelson Mandelan kanssa. Hän on niin muodoin myös kahden Afrikan maan entinen ensimmäinen nainen. Kun silmäilin Graҫaa väkijoukon ympäröimänä miesvainajansa muotokuvien äärellä, mietin, mitä hän mahtaa ajatella. Samassa muistin, että maailma on osoittanut samanlaista ja vielä laajempaa kiinnostusta hänen toisenkin miehensä kuviin ja elämäntyöhön. Arvon rouva on tottunut tällaiseen.

On tietysti aivan epäreilua puhua Machelista vain suhteessa aviomiehiin. Hänhän on erittäin ansioitunut ihan omilla ehdoillaan.

Kansalaisaktivistina, opettajana ja ministerinä toiminut, lukuisissa järjestöissä työskentelevä Machel on palkittu useasti naisten ja lasten hyväksi tekemästään humanitaarisesta työstä.

Kok Namin kuvassaSamora Machel villitsi kansanjoukot.

Kiinnostavia Samora-kuvia oli mahdotonta tarkastella kunnolla enää sen jälkeen kun rouva Machel-Mandela saapui paikalle ja veti perässään uteliaat katseet ja joukot kuin laahuksen ikään. Mutta ostimme kuvista kootun tyylikkään kirjan.

Vaikeaa sanoa, mitä Samora Machelille olisi tapahtunut, jos hän olisi elänyt ja hallinnut pidempään. Olisiko valta ryvettänyt vallankumoustaistelijan, kuten niin monet muut?

Viime aikoina Graҫa Machel on puhunut perheväkivallasta. Hänen tyttärensä pahoinpideltiin vuosi sitten lokakuussa Maputossa niin raa´asti, että tämä menetti näön toisesta silmästään. Pahoinpitelijä oli tyttären silloinen miesystävä, liikemies, joka hikeentyi, kun tytär käytti viikonloppupäivän äitinsä 70-vuotispäivien parissa eikä suonut herralle tarpeeksi huomiota. Rangaistus odotti, kun tytär palasi kotiin.

Miehen henkilöllisyys siis tiedetään, mutta esimerkiksi lähestymiskieltovaatimus kumottiin "todisteiden puuttuessa", mikä kuvastaa oikeusjärjestelmän mädännäisyyttä. Machelin tunnetut naiset ovat päättäneet puhua tapahtuneesta julkisesti auttaakseen muita uhreja, sillä perheväkivallasta vaietaan, kuten monessa muussakin maassa.

Toistaiseksi ei kuitenkaan tiedetä, milloin ja missä määrin Josina Machel, jonka mukaan nimetty koulukin Maputosta löytyy, saa oikeutta. Prosessi on kesken.

Väkijoukon ympäröimä keskipiste.

Jossain vaiheessa erotin ihmismeressä Stewart Sukuman, mosambikilaisen laulajatähden. Yhdysvalloisa opiskellut Sukuma on täällä erittäin pidetty. Hän yhdistelee perinteistä ja uutta afrikkalaista musiikkia, ja tuloksena on energistä, tanssittavaa afropoppia.

Mekin olemme olleet hänen konsertissaan, ja totta kai levykin löytyy. Kun olin kesäkuussa fadotähti Marizan konsertissa hotelli Polanassa (se oli upea elämys), Sukuma istui yleisössä ja vaihtoi sieltä käsin muutaman sanan Marizan kanssa.

Tiesittekö muuten, että Portugalissa asuva Mariza on syntynyt Mosambikissa? Hänen äitinsä on mosambikilainen. Marizan afrikkalaisille perheenjäsenille oli varattu useampi penkkirivi.

Stewart Sukumaan liittyy meidän kohdallamme hauska tarina.

Lifestyle coach Stewart Sukuma (vas.) jätti työt meillä tekemättä.

Asuin ennen Maputoon muuttoa Berliinissä, ja keväällä 2015 saimme kutsun cocktail-tilaisuuteen Mosambikin Berliinin lähetystöön. Menimme uteliaina paikalle ja ryhdyimme juttusille mosambikilaisten kanssa. Se ei ollut vaikeaa, sillä mosambikilaiset ovat yleensä hyvin ystävällisiä.

Kuullessaan, että olimme muuttamassa Maputoon, yksi kutsuvieraista innostui ja kertoi, että hänen täytyy ehdottomasti ottaa yhteyttä "hyvään ystäväänsä" Stewart Sukumaan, jotta tämä voisi auttaa meitä. Minulla ei ollut aavistustakaan, kuka Sukuma on.

"He is a very good friend of mine, we grew up in the same village. He can help you with your lifestyle", Mo Lateefiksi esittäytynyt, konsultiksi itseään tituleeraava sukkelasanainen mies intoili ja kysyi, millaisessa kokoonpanossa muutamme (kaksi lasta ja kissa).

Ajattelin, ettemme ikinä kuule hänestä mitään. Mutta parin päivän kuluttua sähköpostiin kilahti kopio viestistä, jonka herra Mo (hän käytti vain etunimeään, mikä tuntuu olevan täällä tapana) oli lähettänyt Sukumalle.

"Dear Stewart. May I present my very dear friends Marcos and Lotta. They will be moving to Maputo soon, and need help with their lifestyle. They have 1 child and a dog. Can you help them with their lifestyle, preferably in the Sommerschield area."

Turha sanoakaan, ettemme ikinä kuulleet mitään Stewart Sukumasta. Jostain syystä hän ei tarttunut mahdollisuuteen toimia yksityisenä kiinteistönvälittäjä-elämäntapavalmentajana...

Emme liioin koskaan enää kuulleet konsultti Mo´sta, jonka elegantissa käyntikortissa luki hiukan hämärästi "Business + Public Intervention". Hänen nettisivujensa etusivulla hätkähdytti mietelause, tietysti saksaksi:

"Das gute, welches du Anderen tust, tust du immer auch dir selbst (Leo Tolstoi)".

Mahtaako Mo enää Saksassa ollakaan. (Markuksen nimi kirjoitetaan k:lla ja u:lla, mutta täällä se saa useimmiten muodon Marcos. Helpointa on vain alistua asiaan, emme enää edes korjaa sitä.)

Aina, kun näen erilaisissa kutsuvierasjoukoissa Stewart Sukuman hymyn ja hyvin erottuvan hiuspehkon - Sukuma on usein paikalla siellä missä le tout Maputo kokoontuu -, hymyilen itsekseni. Meidän oma lifestyle coachimmehan se siitä.

terkuin Lotta

PS. Kuinka pääsin Marizan konserttiin? Kutsu tuli yhdelle, työn puolesta. Älähdin ihan spontaanisti, että tämä on niin väärin, täällä on yksi Marizan ihailija, joka olisi valmis maksamaan lipusta, ja tänne maailman ääriin maailmantähdet eivät todellakaan yleensä tule! Mies kirjoitti diplomaattisen sähköpostin Portugalin lähetystöön, ehkä vain hiukan liioitellen fado-innostustani, ja samana päivänä hänen sähköpostiinsa kilahti nimelläni varustettu kutsu. Muito obrigada, kaunis kiitos, Portugali, olen ikuisesti kiitollinen, ja kiitos myös Marcosille!